Ylpön ollessa meillä toista yötä, kävi hiukan köpelösti. Illalla katselimme jo, että Ylppö ei oo ihan kunnossa. Kyseessä ei ollut kuitenkaan selvästikkään mitään hirmusen vakavaa, joten ajateltiin katsella seuraavaan päivään ja tarkkailla Ylppöä.
Heräsin yöllä, kun Ylppö kakoi kovasti ja tajusin, että koira oksentelee. Kello oli yksi yöllä. Oksentelua jatkui jonkin aikaa, eikä siitä tuntunut tulevan loppua. Lopulta olin niin huolesta soikea, etten pystynyt enää nukkumaan. Otin Ylpön ja Nepen kanssani olohuoneeseen, koska mielestäni Ylppöä piti nyt tarkkailla erityisesti. Koira vaikutti virkeältä, vaikka oksentelikin jonkin verran. Noin kolmen aikaan aamuyöllä olin kerennyt jo googlailemaan, miten koiran tuskaa voisi helpottaa ja jotkut kertoivat koiran ulkoiluttamisesta olleen helpotusta koiran oloon. Tämä kuullosti tietysti minusta hienolta myös siksi, että ei tarvitsisi olla siivoamassa koiran ökkenne-jälkiä. Nappasin koirat mukaan ja paineltiin pihalle, tietysti Yy oksensi hissiin matkalla..mutta mitäs pienistä. Ulkona pienen raasulaisen olo selkeästi helpotti ja oksentelutahti hidastui roimasti. Ylppö kävellä köpötteli mun ja Nepen perässä ulkona.
Tultiin sisälle ja koira pääsi vihdoin rauhoittumaan. En tiedä, oliko kumpikaan koirista pystynyt nukkumaan koko yönä tähän mennessä, kun kello oli neljä aamulla. Laitoin itselleni netti tv:stä sarjan pyörimään ja otin koirat vilteille viereeni, kohta alkoikin tuhina kuulua molemmista koirista. Ylppö heräili vähän väliä oksentelemaan ja herätti samalla myös Nepen, mutta koiran vointi vaikutti jo kuitenkin paremmalta, kuin herätessäni puolen yön jälkeen ensimmäisen kerran.
Aamullakaan Ylpön vointi ei ollut vielä normaali ja oksentelu edelleen jatkui. Vesi kuitenkin maistui koiralle, eikä ollut siksi syytä huoleen, vaikka minua kyllä silti huoletti ja pidin mielessäni, että päivystävän eläinlääkärin puhelinnumero on valmiiksi tallennetuna puhelimeeni. Jouduttiin eristämään Ylppö Nepestä, jotta tauti ei tarttuisi ja jotta Herra Yy ei oksentelisi aivan mihin sattuu. Melkonen raasu tämä pieni karvakorva tässä oli.
Kellon tullessa seitsemän aamulla, mieheni vihdoin heräsi ja menin itse nukkumaan, huh, vihdoinkin!
Miten paljon huolta aiheutuikaan ihan tavallisesta oksennustaudista.
Onneksi kamalatkin asiat loppuu aikanaan ja Ylpön vointi alkoi roimasti kohentua. Katsoin vinkkejä, mitä koiralle kannattaa syöttää, kun on ollut oksennustauti. Vinkkinä annettiin, että päivän ruoka jaetaan neljään osaan ja sitä annetaan todella pienissä määrissä, erityisesti kun kyseessä on tällainen pieni koira, kuin Yy on. Lisäksi suositeltiin, ettei anna koiralle nappulaa vielä pariin päivään, vaan koiralle tulee syöttää riisiä. Riisiä siksi, että se on hellempi vaihtoehto koiran vatsalle, kuin nappulat.
Ylpön virkistyttä, lähdettiin ulkoilemaan. Lämmintä piisasi +20 astetta ja sehän sopi mainiosti molemmille koirille.
Yy oli edelleen hieman toipilas, mutta kulki jo mukana, eikä laahannut perässä.
Iltalenkillä Ylppö oli jo oma itsensä. Aivan hirveä oksennustauti on jo historiaa, vain päivän myöhemmin. Eihän ne toisaalta ihmisilläkään kauaa kestä.
Koska Nepe on hurjan aktiivinen koira ja täynnä intoa, vietiin Ylppö kotiin nukkumaan ja lähdettiin Nepen kanssa pitkälle lenkille.Ylpön pitkälle lenkille ottaminen ei olis tullut kuuloonkaan, kun sillä oli vielä aamulla niin huono olo. Ensimmäinen riisi satsi maistui Ylpölle tosi kivasti, huh mikä tauti olikin! Toivottavasti ei tartu Nepelle.
Kuvassa alla ollaan Nepen kanssa pitkällä lenkillä.
Omien lenkkiensä jälkeen molempia väsytti.
Ylppö on kyläilynsä aikana vaikuttanut todella tasapainoiselta koiralta, ei hauku vieraita koiria pihalla, saattaa hieman murahtaa, mutta aiempaan räkyttämiseen verrattuna tuo ei ole mitään. Joskus myös muistan Ylpön riehaantuvan tv:ssä olevista eläimistä tai asuntoon kantautuvista äänistä, kuten hissistä. Herra Yy kyllä ilmoittaa hieman murahtamalla, muttei hauku juurikaan. Alkuun hissin äänet saivat Ylpön juoksemaan ulko-ovelle katselemaan, mutta nyt nekin ovat jo tuttu juttu. Edes alakerrassa haukkuva koira ei Yytä häiritse. Lenkillä poika kävelee mielellään vierellä. Tässä alkaa kyllä oma koira tuntua jo haastavammalta tapaukselta, kuin tää hoitokoira. Muistan tämän koiran myös joskus haukkuneen, kun tulee itse kotiin, nyt sitä ei kuitenkaan tarvitse haukkua :) Herra Ylppö <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti